Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

folder Rakennusprojekti

Kirjoitamme tässä kategoriassa erilaisista rakennusprojekteista, joita toteutamme.

Siivous- ja purkupäivä

Olemme elokuusta saakka kärsineet tavaranpaljoudesta Äranin sisuksissa. Punkilla ja hyllyillä on lojunut jos jonkinlaista tavaraa, osa tarpeellista ja osa jo parhaat päivänsä nähneitä. Muutama viikko sitten järjestimme siivouspäivän, johon osallistuivat Näkki ja K. Alamies, Siiffi ja Pinnamies sekä Styyrmanni.

Pari viikkoa myöhemmin, kun kesäkausi näytti uhkaavasti lähestyvän kovaa vauhtia, piti aloittaa Äranin sisätilojen jälleenrakennuksen suunnittelu. Sitä ennen sisätiloista piti kuitenkin purkaa vanhat rakenteet pois, jotta uusia suunnitelmia oli mahdollista kokeilla paikan päällä.

Jatka lukemista! »

Ensimmäinen talvi alkaa olla takana

Kuten jo lokikirjassa olevista kuvista saattaa päätelläkin, talvehtii Äran vedessä. Tavallisestihan veneet nostetaan talveksi kuivalle maalle, mutta meillä se ei tule kuuloonkaan, koska tammirunko ei saa kuivua, jotta se pysyy vesitiiviinä. Kenelläkään meistä ei ollut syksyllä vielä minkäänlaista tietoa tai kokemusta veneen talvehtimisesta jäissä, joten ensimmäinen talvi meidän omistuksessamme oli ainakin alkuun hieman jännittävä ja opittavaa tuntui olevan paljon.

Vanhoilta omistajilta saimme sen verran vinkkejä, että sisälämpötilan pitää pysyä jatkuvasti plussan puolella ja että rungon ulkopuolelle kiinnitetyt kuparilevyt suojaavat vesirajaa jäältä. Koska avasimme lokikirjan vasta näin keväällä, kirjoitamme nyt jälkikäteen koosteen muodossa, miten ensimmäinen talvi sujui.

Jatka lukemista! »

Uusi ajohytti – mitä syksyn aikana saatiin aikaiseksi

Kun m/s Äran siirtyi omistukseemme elokuussa, oli meillä uusilla omistajilla heti mielessä yksi toive, jonka halusimme heti ensimmäisenä toteuttaa: kannelle tarvitaan ajohytti! Ajatuksena tässä oli, että ajaminen on tietysti mukavampaa sisätiloissa ja että voimme pidentää ajokautta, kun ei tarvitse ajella taivasalla sään armoilla. Vanhasta ajohytistä ei ollut mitään jäänteitä jäljellä, joten aloitimme oitis suunnittelemaan uutta.

Jatka lukemista! »
Uudemmat kirjoituset »