Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

Alkukesän kuulumisia ja matkakuvia

Lokikirjassamme on ollut taas hetken hiljaista, koska ainakin allekirjoittanut on kevään aikana suunnannut kaiken kirjoitusenergiansa pro gradun valmiiksi saattamiseen, minkä vuoksi kirjoitusintoa ei ole enää riittänyt lokikirjaamme. Tässä kuitenkin taas uutta tekstiä, jossa pieni kertaus keväästä ja alkukesän kalastusmatkoilta.

Rakennus- ja kunnostustyöt

Rakennus- ja kunnostusprojektit ovat edenneet myöskin kovin hitaasti, kun Styyrmannista ei ole saanut juurikaan seuraa työmaille. Siiffi on toki viihtynyt entiseen tapaan erinäisten hommien parissa. Hänellä oli kevään aikana muun muassa apu-/ pikkuveneprojektina reilu 5-metrinen Terhi, jonka pohja ja perämoottori kunnostettiin. Ehdimme muutaman reissun tekemään pikku-Terhillä, mutta miehistön keskuudessa ajatus ja kokemukset (liian) kovasta vauhdista ja jäätävästä ajoviimasta vesisateineen yhdistettynä herkästi keikkuvaan pienveneeseen eivät lopulta saaneet kovin suurta intoa aikaan. Näinpä laivastomme uusin jäsen pääsi toisiin maisemiin kesän alussa.

Emoaluksellamme Äranilla on rakennustöissä siirrytty nyt myös ruuman puolelle. Vuoden verran "räjähdyksen" jäljiltä tilat alhaalla ovat olleet varastona rakennustarvikkeille. Nyt vihdoin suunnitelmat asuintiloista nytkähtivät käytännön puolelle, kun Siiffi ääni- ja lämpöeristi konehuoneen väliseinän. Samassa Siiffi kätevänä käsistään askarteli vanhasta kylmiön ovesta uuden eristävämmän oven konehuoneeseen.

Asuintiloissa styyrpuurin puoli sai uutta paneelia seinään. Paneloitavaa oli monta neliömetriä, kun koko seinä konehuoneelta saunalle saakka ja lattiasta kattoon sai uutta lautaa pintaan. Aivan yksinkertaista ei tämä homma ollut Siiffille, joka on uransa aikana tottunut tekemään jämptisti suoraa jälkeä. Lopulta olimme kolmestaan (Siiffi, Styyrmanni ja K. Alamies) vääntämässä lautoja ojennukseen, mutta lopulta oli tehtävä ratkaisu, että piiloon jäävällä alueella aloitettiin homma uudella suoralla lähdöllä, kun kaarretta olisi ollut jo lähemmäs 15 senttiä. Listaa päälle vaan, niin ei sitä enää jälkikäteen huomaa!

Aika mielenkiintoinen tuo pitkä seinä, kaarrevuutta ja pyöreyttä riittää. Meinasin jo soittaa valtakunnansovittelijan paikalle.

Siiffi tuskastuneena erään rakennuspäivän päätteeksi

Kalaonnessa olisi toivomisen varaa

Kevääseemme on kuulunut useampiakin kalareissuja, kun Siiffin ikuinen piina huonosta kalasaaliista vaivaa edelleen. Eri kalastusvälineitä on jo useampia: tavallista virveliä, vetouisteluvirveliä, pitkääsiimaa, magneettia ja niin edelleen. Ei pitäisi ainakaan olla kalustosta kiinni! Mutta sitä kalaa ei vain löydy.

Emme ole lannistuneet, vaan lähdimme uusiin yrityksiin. Mainittakoon tässä välissä, että uudistetun vesiliikennelain perusteella mekin valitsimme ensimmäistä kertaa virallisesti Äranin päällikön kalastusmatkoillemme. Tällä kertaa Siiffi otti vastuullisen tehtävän harteilleen.

Paimionselällä

Valmistelemassa pitkääsiimaa
K. Alamies ja Siiffi valmistelemassa pitkääsiimaa laskua varten.

Toukokuun lopulla lähdimme kalakolmikolla Siiffi, K. Alamies ja Styyrmanni kokeilemaan Siiffin uutta pitkääsiimaa. Suuntasimme Paimionselälle, jonne siima laskettiin sen jälkeen, kun se oli saatu ensin jokseenkin selvitettyä. Jatkoimme matkaa etelää kohti ja siitä edelleen kohti Paraisten vesiä. Kävimme kurkkaamassa Paraisille menevän laivaväylän maisemat Tervsundin kohdalla, mutta aikataulu ei sallinut meidän jatkaa tällä kertaa Paraisten keskustaan saakka. Kiersimme Mielisholmin eteläpuolelta taas takaisin Paimionselälle, josta nappasimme muutaman tunnin vedessä odottaneen ja siitä huolimatta tyhjän pitkänsiiman takaisin kyytiin.

Kalareissulta palaamassa
Huviajelumme loppupätkä soljui mukavasti auringon lämmittäessä.

Airistolla

Viime viikonloppuna päätimme sinnikkäästi lähteä uuteen yritykseen. Tällä kertaa ajatuksena oli pitää Airisto Strandin vierasvenesatamaa tukikohtana ja ajella hieman normaalia pidemmälle kahden päivän aikana. Lauantaina laskimme Siiffin jälleen selvittämän pitkänsiiman uusille apajille. Toiveikkaina jäimme odottamaan yön yli, että saaliit tarttuisivat koukkuihin.

Amazone Airistolla
Hieno purjelaiva Amazone seilasi meitä vastaan Airistolla. Miehistöllä oli juuri taukotanssit meneillään takakannella.

Illaksi suuntasimme taas etelää kohti. Ensin kävimme tervehtimässä muuta miehistöä, joka oli maitse siirtynyt Airiston mökille. Emme olleet vielä valmiita kapuamaan maihin, vaan lähdimme vielä pienelle iltalenkille, joka suuntautui Pensarin tienoille. Siiffi ei malttanut olla vetouistelematta. Kurssimme oli kohti koillista, kun tähystäjämme havaitsi horisontissa lähestyvän vesipilven. Hetken kuluttua vesipilven keskeltä paljastui Merivartioston partiovene, joka lähestyi meitä siniset valot vilkkuen. Hetken jo toivoimme, että partio tulisi meidän kanssa juttutuokiolle, kun olimme lukeneet tehostetusta valvonnasta viikonlopun aikana, mutta heidän matkansa jatkui kuitenkin jonnekin muualle, jossa tarvittiin pikaista apua.

Länsi-Suomen Merivartioston partio matkalla tehtävälle
Länsi-Suomen Merivartioston partio kiirehtimässä tehtävälle niin, että vesi lentää!

Illaksi asetuimme Airiston vierasvenesatamaan. Satamakonttori oli tosin jo kiinni, kun saimme köydet kiinni laituriin, mutta saimme silti sähkön järjestettyä, joten pystyimme levollisin mielin siirtymään unten maille.

m/s Äran Airiston vierasvenesataman laiturissa
m/s Äran Airiston vierasvenesataman laiturissa

Seuraavana aamuna aamupalan yhteydessä pidimme pikaisen reitti­suunnitelma­palaverin. Viime reissulta jäi harmittamaan, kun emme ehtineet käymään Paraisten keskustassa, joten nyt olikin hyvä hetki suunnata sinne. Myös edellisenä iltapäivänä laskettu pitkäsiima tuli liittää osaksi reittiä, joten sinne päätimme suunnata taas Paimionselän kautta. Olisi varmaan kannattanut pitää kartta mukana suunnitelmissa, koska reitistä tuli lopulta yllättävän pitkä!

Matkaan lähdettiin alkuiltapäivästä. Paraisille päästäksemme meidän tuli ensin alittaa Sattmarkin silta ja sen jälkeen Lillholmenin läppäsilta. Läppäsillan aikatauluja selvitellessämme huomasimme, että meillä jää ennen sillan avautumista ylimääräistä odotusaikaa, mutta hätä ei ollut minkäänlainen, koska Siiffi laski taas koukut mereen. Sopivan kalastushetken jälkeen siirryimme lillumaan sillan edustalle odottamaan virheää valoa. Kaukaa kiikareilla tähystäessä liikennemerkissä näytti ensin lukevan 5,3 m, sitten 6,3 m. Ahtaalta vaikuttaa! Silta alkoi avautua muutamaa sekuntia ennen aikataulua, ja jännityshikikarpalot sillan välistä mahtumisesta kasvoivat ruorimiehenä toimineen Styyrmannin ohimoilla. Lopulta oikea lukema merkissä olikin 6,9 m. Siis vajaa metri kummallakin kyljellä tilaa! Sopiva ajolinja, vihreä valo ja lapakulmat eteenpäin – välistä mahduttiin! 😅 Siiffi oli tietysti kameran kanssa kuvaamassa molemmat enemmän tai vähemmän jännittävät siltojen alitukset ja siitä materiaalia alla.

Paraisten keskustaan oli taas enemmän liikennettä, kun muuten saimme olla melko omissa oloissamme. Emme kiinnittäytyneet satamaan, mutta kävimme kurkkaamassa kaupungin näkymät ensimmäistä kertaa mereltäkin päin.

Pyydysten nouto Mustfinnen edustalta

Ajelimme taas tuttuja reittejä Paraisilta Paimionselälle ja sieltä edelleen Harvaluodon vierestä Kirjalansalmeen. Aurinko oli kääntynyt illaksi juuri sopivasti länteen eli saimme körötellä suoraan vasta-aurinkoon. Kyllä ruorimiesten silmät ainakin saivat valohoitoa! Muu liikenne oli melko rauhallista Kaarinan seuduilla.

Airiston laitamilta Mustfinnen edustalta nostimme edellisenä päivänä laskemamme pitkänsiiman ylös. Styyrmannilla meni suunnitelmat ja tuuliarviot hieman pieleen, kun mahtavan troolarin paikallaan pitäminen tuotti tällä kertaa vähän harmaita hiuksia. Välillä olimme poikittainkin siiman päällä, mutta sentään selvisimme ilman siiman sotkeutumista potkuriin, vaikka siimasta tosin taisi hävitä pari koukkua sähellyksen lomassa. Kalasaalis oli jälleen yhtä hyvä kuin ennenkin: saimme ainakin täkykalat takaisin, jos jotain positiivista tästäkin yrityksestä etsii. Ei muuta kuin kohti kotilaituria siimasotkun selvitykseen!

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, vaan se kerätään ainoastaan kommenttien sisällön tarkastusta varten.


Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston tietosuoja- ja rekisteriselosteen.



« »