Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

Lokikirjan ensimmäisen vuoden tilastoja

Vuosi 2020 on aloittanut uuden vuosikymmenen ja samalla lokikirjamme ensimmäinen toimintavuosi on päättynyt. Keräsimme tähän postaukseen kauden 2019 tilastoja sekä mereltä että lokikirjastamme.

Vietimme paljon aikaa merellä

Avasimme kauden 2019 heti kesäkuun alussa kevään ahkeran uurastuksen jälkeen. Ensimmäisillä koeajoilla meillä ei vielä ollut matkamittaria asennettuna, joten nämä pari päivää jäivät pois tilastoista.

Koko miehistön voimin nautimme kesän aikana muutamasta päiväristeilystä Turun lähivesillä. Ensimmäisellä koko miehistön retkellä sää oli aivan loistava ja matkalla veneilyn parhaimmat puolet kävivät selväksi koko porukalle!

Kävimme kahdesti vähän pidemmälläkin matkalla. Heti juhannuksen jälkeen matkamme suuntautui Kemiönsaaren suunnalle. Elokuussa kurssimme suuntautui etelään ja kävimme matkallamme Korppoon vesillä.

Kesän aikana olemme myös pienemmällä miehistöllä ja lukuisten vieraiden kanssa käyneet lyhyemmillä päiväretkillä. Aivan kaikista seikkailuista ei juttua löydy lokikirjastamme, mutta Merimatkat-kategoriasta löytyy jännittävimpiä juttujamme.

Yhteensä veneilykauden 2019 aikana matkamittariin (GPS) kertyi maileja 610,2 NM. Noin 6 solmun matkavauhdilla olemme siis körötelleet reilut 100 tuntia. Mailimäärä ylitti ainakin allekirjoittaneen odotukset!

Lokikirjan kävijätilastoja

Miehistön nuoriso-osasto päätti ottaa uuden (tai uudesti löydetyn) veneilyharrastuksen trendikkäästi vastaan ja perusti blogin. Alustan kehitystyö saatiin päätökseen maaliskuussa, jolloin lokikirjamme julkaistiin yleisölle. Lokikirjasta on tullut koko miehistön käsialaa, kun lähes kaikki ovat kirjoittaneet juttuja vuoden mittaan.

Lukijoita blogillamme on ollut ilahduttavan paljon! Aktiivisimmilta lukijoiltamme olemme myös saaneet muutamia kommentteja. Lokikirjan ulkopuolella olemme kuulleet keksintömme olleen mieluisaa luettavaa. Kaikki vuorovaikutus ja kuulemamme palaute saavat kirjoittajat hyvälle mielelle ja into kirjoitukseen ei lopahda, vaikkakin julkaisutahti on viime kuukausina vähän hidastunut.

Lokikirjan istunnot 2019
Päivittäiset käynnit lokikirjassamme.

Lokikirjan avaamisen jälkeen lukijoita oli päivittäin jopa reilut parisenkymmentä. Myös kesän kuumimpina hetkinä sesongin ollessa huipussaan lukijamäärä kohosi hieman korkeammaksi. Muuten meillä on vieraillut muutama lukija päivässä. Yhteensä vuoden aikana oli 1128 istuntoa!

Googlen analytiikan mukaan blogissamme vieraili 699 eri käyttäjää (tässä luvussa emme ole itse mukana)! Lukijan palatessa sivustolle analytiikka ei aina osaa laskea tätä samaksi käyttäjäksi ja lisäksi saman henkilön käyttäessä toista laitetta tämä lukeutuu uudeksi käyttäjäksi, joten todellisuudessa lukijamäärä on yllä mainittua pienempi. Joka tapauksessa lokikirjamme on kiinnostanut satoja ihmisiä, mistä olemme erittäin iloisia!

Lähes alusta asti olemme lähetelleet uutiskirjeitä sen jälkeen, kun olemme julkaisseet uuden postauksen. Pitkin vuotta uutiskirjeen tilaajia on tullut lisää ja aika hyvällä osuudella lukijat ovat niidenkin kautta tulleet lukemaan juttujen parhaimmat palat.

Noin puolet istunnoista vierailtiin mobiilisti, 40 % tietokoneella ja loput 10 % tabletilla. Kännyköiden suuri osuus oli arvattavissa jo kehitysvaiheessa ja siksi pyrimme panostamaan mobiilikäytön sujuvuuteen. Keskimäärin yksi vierailu kesti 3 minuuttia ja 5 sekuntia.

Eri sivuja on katseltu 3635 kertaa. Suosituin staattinen sivu (etusivua lukuun ottamatta) oli Miehistö (210 kertaa), kun taas suosituin postauksemme oli Ensimmäinen talvi alkaa olla takana (164 kertaa).

YouTube-kanavallemme latasimme kolme videota kauden seikkailuistamme. Videot saavuttivat 121 katselukertaa, ja suosituimmaksi videoksi ylsi Seikkailu Kemiönsaaren ympäri (52 katselua).

Lopuksi

Lokikirjamme suosio on yllättänyt positiivisesti jo heti alussa. Jatkamme ehdottomasti kokemuksistamme kirjoittamista myös tästä eteenpäin, ja blogiprojektin kehitystä jatketaan sisällön ja ulkoasun osalta sitä mukaa, kun uusia ideoita syntyy.

Kiitämme kaikkia lukijoitamme mielenkiinnosta harrastustamme kohtaan ja toivomme, että viihdytte mukana matkassa myös jatkossa!

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, vaan se kerätään ainoastaan kommenttien sisällön tarkastusta varten.


Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston tietosuoja- ja rekisteriselosteen.



«