Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

Airiston aalloilta joulun viettoon

Miehistönä: Styyrmanni, Siiffi, Näkki ja K. Alamies
Vieraana: Eemeli

Miehistömme ahkerimmat merenkulkijat kävivät lauantaina katsastamassa joulukuisen veneilykelin muutaman tunnin risteilyllä tutuilla Airiston vesillä. Tällä kertaa matkaamme lähti myös K. Alamiehen kaveri Eemeli.

Miehistö

Matkaan lähdettiin perinteisellä Aurajoen kierroksella. Jokirannassa ei juurikaan ihmisiä ollut liikkeellä – lienivätköhän kaikki jouluostoksilla...

Aurajoki

Sää Saaristomerellä ei itsessään ollut kovin houkutteleva – toisaalta koimme taas uuden elementin, kun sumu rajoitti näkyvyyttä tutkamittausten perusteella reiluun mailiin. Pieni tihkusadekaan ei meitä haitannut, vaan saimme matkata lämpimän brykän suojissa.

Huvivenekausi näytti olevan suurimmilta osiltaan jo ohi, koska muita omaksi huvikseen veneileviä taisimme oman laskutaitomme puitteissa bongata vain kolme. Sen sijaan edellisenä iltana salainen tiedustelumme ammattiliikenteestä antoi vihiä, että Pernon telakalle olisi tulossa Saksasta kahden hinaajan voimin jonkin rakennettavan laivan runko ja arvioitu saapumisaikakin osuisi juuri oman retkemme kanssa samoihin. Tiedustelutiedot pitivät paikkansa ja havaitsimme hinaajien valojen ilmestyvän sumuiseen maisemaan Orhisaaren mutkasta. Päätimme kuitenkin kääntyä pois alta hyvissä ajoin, ettemme vahingossakaan häiritse hinausoperaatiota liian läheisellä läsnäolollamme.

Palasimme kotilaituriin jo pimeän laskeuduttua. Matkalla myös rikoimme virallisesti 600 mailin rajan tämän kauden aikana (kauden avanneet koeajot eivät ole mukana lukemassa)! Paikat saatiin sisällä lämpimiksi ja vähän kuivattua. Nyt rauhoitumme joulun viettoon ja jäämme taas odottamaan seuraavia retkiämme – onhan tätä vuotta vielä viikon verran jäljellä!

Näiden matkaterveisten saattelemana haluamme koko miehistön voimin toivottaa kaikille lukijoillemme oikein mukavaa ja rauhallista joulua sekä menestystä veneilykauteen 2020!

Joulu
Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, vaan se kerätään ainoastaan kommenttien sisällön tarkastusta varten.


Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston tietosuoja- ja rekisteriselosteen.



« »