Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

today huhtikuu 2019

Ikkunoiden asennusta

Kaiken muun kiireen keskeltä löytyi taas pari tuntia, kun Siiffi ja Styyrmanni kävivät työmaalla pyörähtämässä. Ajohytin paapuurin puolen ikkunoita tuli asennettua kolme kappaletta ja siihen vielä perään vähän listoitusta ja sisäpuolen vanerisuikaleiden asennusta.

Jatka lukemista! »

Lämmitystä ja ikkunoita

Miehistöllä on tänään ollut taas pientä puuhasteltavaa. Suomen kevät näyttää vielä jäänteitä talvesta, kun alkuviikosta satoi räntää ja loppuviikon aikana saapuu yöpakkasia. Päätimme vielä kerran laittaa Planarin käyntiin ylläpitolämmitykseen – toivottavasti viimeistä kertaa ennen ensi talvea.

Illemmalla hommat jatkuivat hallissa, kun Siiffi oli saanut ikkunan pokat valmiiksi. Siiffi maalasi pokat ja leikkasi ikkunalasit valmiiksi Styyrmannin avustaessa pikaisesti.

Viikon­lopun toinen rakennus­päivä

Jatkoimme tänään rakennusurakkaa levytyksen ja ikkunoiden asennuksen parissa. Rakennusporukassa olivat mukana Styyrmanni, K. Alamies ja Siiffi. Siiffi oli leikannut ensimmäisen lasin ajohytin takaikkunaan ja se istui paikalleen erittäin täsmällisesti. Siiffi keskittyi takaikkunan lasin asennuksen jälkeen muiden ikkunoiden kehysten asennukseen.

Styyrmanni ja K. Alamies jatkoivat levytystä siitä, mihin eilen päästiin. Ajohytin paapuurin puoleiseen seinään tehtiin pari kustomoitua levyä ja etuseinään ohjauspulpetin alle ujutettiin kokonainen vanerilevy. Oli milleistä kiinni, että levy mahtui kokonaisena paikalleen!

Jatka lukemista! »

Levytystä – ei studiossa, vaan ajohytissä

Vietimme tänään taas mukavaa rakennuspäivää kauniissa ja lämpimässä kevätsäässä ahkeralla nelikolla: Siiffi, K. Alamies, Näkki ja Styyrmanni. Siiffi viimeisteli ruorin asennuksen, kun sopivat pultit löytyivät. Muu kolmikko keskittyi levytyshommiin ja Näkki piti myös huolen, ettei nälkä pääse yllättämään.

Olemme koko talven vitsailleet keskenämme, kuinka aina levyttäessämme syntyy listahittejä. Ei tässä sentään radiosoittoon pyritä, vaan yritämme minimoida kulmalistojen leveyttä sahaamalla sopivia paloja vanerista. Ajohytti on varmasti koko aluksen suorin ja kulmikkain paikka, joten levyjen sahaaminen oli suht helppoa. Vanhana ääniteknikkona saattaisin jopa todeta, että alkaa olla rumpuraita pikkuhiljaa purkissa. Toisin sanoen, sirkkeli lauloi siihen malliin, että ajohytin sisäseinistä on ikkunoiden alapuolelta nyt noin puolet levytetty.

Jatka lukemista! »

Rakentelu­päivä ohjaus­järjestelmien parissa

Tänään kävivät Siiffi ja Styyrmanni taas rakentelemassa. Siiffi keskittyi ruorin asennukseen ja sillä välin Styyrmanni jatkoi lämpöeristeen laittamista ajohytin seiniin. Ruoriin ei ollut sopivia pultteja, joten sitä ei vielä saatu kiinni. Sen sijaan ajohytin kaikki seinät on nyt eristetty. Olipas sekin palapeli!

Suunnittelimme myös säätölapapotkurin ohjausta: purimme nykyisen ohjausventtiilin pois ja mittailimme letkujen pituuksia uuden sähköisen venttiilin asennuspaikkaan. Samalla irrotimme vanhat kaasun, lapakulman ja kytkimen ohjausvaijerit pois. Siiffi innostui piirtämään ja luonnosteli kytkimen uuden irroitussylinterin paikkaa.

Jatka lukemista! »
« Vanhemmat kirjoitukset