Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

Syksyn merimatkoja

Vaikka Äran siirtyi omistukseemme loppukesällä, ehdimme silti tekemään muutamia reissuja merelle syksyn aikana. Kävimme vaihtelevalla miehistön kokoonpanolla muutamia kertoja ajelulla Airiston alkupäässä.

Hirvensalo–Rajakari–Hirvensalo

Usein ajoimme Ruissalon kuuluisan uimarannan ohi ja sen jälkeen jatkoimme Iso-Pukin eteläpuolitse Kauppakarin loiston (Loistokarin) ohi kohti etelää. Pari kertaa ajoimme ulospäin ruotsinlaivojen tapaan myös Iso-Pukin pohjoispuolelta. Monesti matkamme ulottuivat Rajakarin sektoriloiston ja Ilmantieteen laitoksen sääaseman tasalle, jossa teimme käännöksen takaisin kohti pohjoista tai kävimme pörräämässä Viittakari–Kauppakari-akselilla testaamassa, miten kuumaksi Scanian turbon saa 🙂

Paluumatkalla reittimme kulki yleensä Iso-Pukin pohjoispuolelta – tulimmepa kerran Baltic Princessin kannoilla Turkuun asti, ainakin niin hyvin kuin perässä pysyimme. Kerran s/s Ukkopekka seurasi meitä, kun olimme matkalla kotisatamaan Iso-Pukin eteläpuolella. Ukkopekka lähestyi sellaista vauhtia, että päätimme antaa tietä pahimman kapeikon kohdalla olevan itä-länsi-viittaparin jälkeen, etteivät höyrylaivan matkustajat turhaan hermostu edessä hidastelevalle troolarille.

Mustfinn

Kävimme telakalla huoltamassa Äranin pohjan syyskuun alussa. Itse huollosta lisää omassa postauksessa täällä. Matkamme Mustfinneen kulki tavalliseen tapaan Hirvensalosta Ruissalon ohitse sivuten Loistokaria. Rajakarille saapuessamme valitsimme Airiston länsireunan ja jatkoimme kohti etelää. Kiikaroimme ja löysimme Mustfinneen johtavan väylän eteläviitat, joita seuraamalla pääsimmekin turvallisesti perille.

Telakoinnin jälkeen päätimme kokeilla toisenlaista reittiä vaihtelun vuoksi. Lähdimme Mustfinnestä pienempää 2,4 m väylää ja jatkoimme itään Kakskerran eteläpuolella kulkevaa 4,3 metrin väylää. Ykkösperämiehelle tuli kartanpäivityshommia, kun huomasimme, ettei Latosaaren kohdalla kaakkoon suuntautuvalla lyhyellä väylän pätkällä olleita karttaan merkittyjä takalinjatauluja enää löytynytkään luonnosta.

Koimme myös pientä hässäkkää, kun konehuoneesta alkoi kuulua varoitussummerin ääni. Styyrmanni ryntäsi ensimmäisenä katsomaan, mistä on kyse ja huomasi, että apukoneen jäähdytinveden saannissa oli ongelmaa. Ei muuta kuin sähköt irti hetkeksi ja kone sammuksiin. Siiffi tuli perässä tutkimaan vikaa ja huomasi, että merivesiletkussa olevan "kalasuodattimen" kansi oli jostakin syystä löystynyt, minkä takia apukoneen merivesipumppu ei saanut imettyä vettä kunnolla. Kansi takaisin paikoilleen ja kone käyntiin – voilà, kaikki toimi taas kuten kuuluukin!

Paluumatkalla oli mitä parhain veneilysää ja hienot maisemat Kirjalansalmessa.

Lähestyessämme Kaarinaa päätimme käydä kääntymässä Kirjalansalmen korkean sillan alla. Pikku hiljaa lähestyimmekin jo Turkua ja pääsimme pujottelemaan Uittamon ja Hirvensalon väliseen keppiviidakkoon. K. Alamies ohjasi meidät kieli keskellä suuta taidokkaasti omaan kotilaituriin.

Naantali

Vielä lokakuussa veneilysäät olivat mitä mahtavimpia! Lämpöä oli lähes parikymmentä astetta, ja päätimmekin lähteä hytin rakentamisen sijaan kauden viimeiselle matkalle kohti Naantalia. Reittimme kulki tällä kertaa taas Iso-Pukin pohjoispuolelta, josta seurasimme Ruissalon rantoja myöden pohjoiseen. Teimme ylimääräiset kunniakierrokset, kun odottelimme, että Naantalista lähtenyt tankkeri ehtii altamme pois ennen kuin tungemme yhtä aikaa laivaväylän kapeampaan kohtaan. Mukavassa myötätuulessa ajelimme Nesteen jalostamon ohi ja kävimme tekemässä käännöksen öljysataman liepeillä.

Paluumatkalla saimme huomata, että syksy oli kuitenkin saapunut, kun vastatuuli tekikin ilmasta hieman kylmemmän kuin menomatkalla. Näkki toimi tällä kertaa ruorimiehenä ja ohjasi meidät tarkasti samaa reittiä takaisin. Vaihtelun vuoksi kiersimme Iso-Pukin eteläpuolelta palatessamme kotia kohti. Reissu oli varsin mukava päätös ensimmäiselle kesäkaudellemme, joka valitettavasti alkoi kovin myöhään!

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, vaan se kerätään ainoastaan kommenttien sisällön tarkastusta varten.


Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston tietosuoja- ja rekisteriselosteen.



« »