Veneilybloggausta vanhasta tammitroolarista

Ensimmäinen talvi alkaa olla takana

Kuten jo lokikirjassa olevista kuvista saattaa päätelläkin, talvehtii Äran vedessä. Tavallisestihan veneet nostetaan talveksi kuivalle maalle, mutta meillä se ei tule kuuloonkaan, koska tammirunko ei saa kuivua, jotta se pysyy vesitiiviinä. Kenelläkään meistä ei ollut syksyllä vielä minkäänlaista tietoa tai kokemusta veneen talvehtimisesta jäissä, joten ensimmäinen talvi meidän omistuksessamme oli ainakin alkuun hieman jännittävä ja opittavaa tuntui olevan paljon.

Vanhoilta omistajilta saimme sen verran vinkkejä, että sisälämpötilan pitää pysyä jatkuvasti plussan puolella ja että rungon ulkopuolelle kiinnitetyt kuparilevyt suojaavat vesirajaa jäältä. Koska avasimme lokikirjan vasta näin keväällä, kirjoitamme nyt jälkikäteen koosteen muodossa, miten ensimmäinen talvi sujui.

Venttiilien jäätymistä on vältettävä erityisen tarkkaan

Konehuoneessa on paljon venttiileitä ja laitteita sekä tietysti molemmat moottorit, jotka jäätyessään hajoaisivat. Siksi on erityisen tärkeää pitää lämpötila plussalla, että vältytään valtavilta remonteilta. Syksyn kääntyessä talveksi irroitimme molempien moottorien merivesijäähdytysputket venttiileistä. Täytimme Scanian merivesijäähdytyskierron glykolilla kaatamalla sitä jäähdytysveden poistopuolelta korkeimmasta kohtaa muutaman litran verran, kunnes glykoli oli jotakuinkin kiertänyt koko kierron läpi.

Apukone sijaitsee sen verran korkealla konehuoneessa, että sen kanssa sama temppu ei onnistunutkaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä pari litraa sopivaa laimennusta ja laittaa meriveden imuputki ämpäriin. Sitten kone käyntiin noin 20 sekunniksi ja ämpäri oli imetty tyhjäksi.

Toinen jäätymisen kannalta kriittinen paikka on WC:n imu- ja poistoventtiilit, jotka meillä sijaitsevat styyrpuurin puolella hieman puolivälistä keulaan päin. Myöskin nämä putket täytettiin glykolilla, ettei jäätä pääsisi syntymään venttiileihin.

Lämmitys­ratkaisu vaihtui kesken talven

Loppusyksystä kun ilmat alkoivat viilentyä pikku hiljaa pakkasen puolelle, aloitimme lämmityksen Äranin irtaimistoon kuuluneella sähkölämmittimellä. Kulutusmittarin mukaan teho oli noin 1,5 kW. Huomasimme kuitenkin pian, ettei sähkölämmittimestä irtoa lämpöä juurikaan ja sähköä kuluu siihen nähden suunnattoman paljon. Sähkölämmitys sai siis siirtyä syrjään.

Seuraavana herättelimme joulukuun pakkasissa vanhan kunnon laivakamiinan eloon. Liekki Kabolan pesään saatiin kun saatiinkin päälle kun vain löysimme kaikki suljetut venttiilit polttoainelinjastosta. Tehoa tuntui pytystä löytyvän vähintäänkin riittävästi pieneen ylläpitolämmittelyyn. Sen pystyi huomaamaan savupiipun läpiviennin ympäristöstäkin, että tehoja on joskus otettu irti. Kabolaan oli kytketty painovoimainen vesikiertoinen patterilämmitys. Minimitehollakin lämpötila vesikierrossa nousi noin 45 asteeseen. Käytimme apuna lisäksi pientä sähköpuhallinta, jonka tehtävä oli levittää lämpöä pattereista laivan joka kolkkaan.

Kabola
Tässä Kabola jo irroitettuna.

Kabola alkoi tuntua kohtuuttoman tehokkaalta vehkeeltä ja polttoöljyn vuorokausikulutus oli pienimmilläänkin noin 7 litran paikkeilla. Pohdimme muita vaihtoehtoja ja päädyimme lähipiirissäkin paljon kehuttuun diesel-käyttöiseen ilmalämmittimeen. Laite oli siis merkiltään venäläinen Planar 44D. Lämmitin saapui Äranille tammikuun alkupuoliskolla ja Styyrmanni sai tehtäväkseen asentaa se paikalleen. Laitteen mukana tuli valmis asennuslevy, joka ruuvattiin konehuoneen etuseinään kiinni ja lämmitin siihen valmiiksi työstettyihin asennusreikiin. Polttoainetankki myöskin kiinni seinään ja letkut pumpun kautta kiinni lämmittimeen. Pakoputkea ja polttoilmaa varten porattiin reiät kannen läpi tulevan ajohytin sisään. Kaiken kaikkiaan asennus oli erittäin helppo eikä siinä kestänyt kauaa.

Planarin asennuspaikka
Planar löysi paikkansa konehuoneen etuseinästä. Pakoputki ja polttoilman tuloputki vielä vaiheessa.

Venäläisen logiikan ymmärtämiseen meni jonkin aikaa totutella, kun lämmitintä käynnistettiin ensimmäisiä kertoja. Käyttöpaneelin valikot tuntuivat alkuun sekavilta ja lämpötilasensorien lukematkin vaikuttivat olevan pielessä. Näytön valo aiheutti vääristymää lämpötilaan jopa kymmenisen astetta, mutta kun näytön sammutti, oli lukema linjassa muiden lämpömittarien kanssa. Valitsimme käyttöpaneeliksi hieman edistyneemmän mallin, jolla lämmittimen toimintaa voi ohjata tehon tai lämpötilatavoitteen mukaan. Lämpötilan mittauksen voi valita joko lämmittimen ottoilman, käyttöpaneelin anturin tai lisävarusteena saatavan ulkoisen anturin mukaan. Me ajoimme koko talven ottoilman mukaan, koska se vaikutti toimivan parhaiten.

Tämä menee jo mainostamisen puolelle, mutta pakko silti todeta, että olemme olleet erittäin tyytyväisiä kyseiseen laitteeseen. Se on toiminut luotettavasti (ei yhtäkään käyttökatkosta), lämpö on jakautunut ilman kierron takia huomattavasti paremmin ympäri koko alusta ja polttoaineen kulutus tippui alle puoleen (keskimääräinen kulutus hieman vajaa kolme litraa vuorokaudessa). Yhdellä akulla käytettäessä lämmitys toimii hyvinkin yli viikon ilman latausta.

Koska kokemuksemme Planarista olivat niin hyviä, sai Kabola luvan joutua puretuksi pois, kun muutenkin tyhjensimme sisätiloja ylimääräisestä tavarasta. Purku- ja siivouspäivistä on tulossa lähiaikoina oma postaus.

Suojaa kannelle

Asennusporukka
Illan hämärässä pressukatoksen asennusnelikkoon kuuluivat Pinnamies, Siiffi, K. Alamies ja Styyrmanni.

Kirjoitimme jo aiemmin, että kannen kunto oli päässyt vähän heikoksi. Maalauksella annoimme lisäaikaa, mutta turhalta lumi-, loska- ja vesikuormalta kansi oli pakko suojata talveksi. Kävimme hakemassa puutavaraa ja heti vuodenvaihteen jälkeen rakensimme kannelle pressukatoksen. "Kakkosnelosesta" tehtiin koko etukannen ylittävä ranka, joka kiinnitettiin stanttubrykälle (eli ajohytin katolle) askerreltuun tukirakenteeseen ja tuettiin parista kohtaa ristikkorakenteella. Rankaan kiinnitettiin tämän jälkeen laudat poikittain noin metrin välein ja alapäästä ne kiinnitettiin reelinkiin.

Pressukatoksen tukirakenteet
K. Alamies viimeistelemässä etukannen katosta.
Pinnamies lautapoikana
Pinnamies sahasi ja ojensi lautaa.

Onneksi asennuspäivänä säätila oli lähes tyyni, koska seuraavaksi vuorossa oli pressujen virittäminen paikalleen. Pressu ujutettiin ensin rakennelman päälle ja sieltä alettiin levittää paikoilleen. Laiturin puolelta alahelma kiinnitettiin ruuvaamalla lautoja helman päälle. Meren puolelle kiinnitimme pressun reunalenkkeihin vedellä täytettyjä kanistereita, jotka vetivät pressua kireäksi omalla painovoimallaan.

Etukannen pressu
Stanttubrykälle rakennettu rangan tukirakenne. Etukannen ensimmäinen pressukin on jo saatu paikalleen. Taustalla talvinen naapurimme kuunari Marja-Liisa, jonka pressutus on napakka.

Jäljellä oli enää vain haastavimmat paikat: keulan kapea kolmio, ajohytin monimuotoiset kulmat, Kabolan savupiippu ja kulkuaukko. Hetken saimmekin pohtia, miten tilanne ratkaistaan, mutta Siiffiltä löytyy aina keinot kaikkeen. Ajohytti kierrettiin oikeastaan samalla tavalla kuin suora osuus etukannella. Pressu ei tietysti istunut aivan yhtä hyvin, mutta ajoi kuitenkin tehtävänsä. Savupiipulle jäi juuri sopiva kolo ajohytin etureunaan. Keulan pikkukolmioon pressu muotoutui paikalleen niin, että ylimääräiset helmat vedettiin reelingin alta kannelle ja sidottiin kiinni. Pressu jäi siitä huolimatta pussiksi, mutta ajoi silti asiansa. Nopeasti kapenevassa perässä noudatettiin samantyylistä ratkaisua, kun ylimääräistä pressua oli takakulmissa monta neliöä.

Miten talvi sujui?

Tunnelmat ensimmäisen talven saapuessa olivat hieman jännittävät, koska meillä ei ollut yhtään kokemusta. Luotimme kuitenkin saamiimme vinkkeihin ja omiin ajatuksiimme.

Lämmityksessä koimme varmasti suurimmat opit koko talven aikana. Lämmitysratkaisun vaihtuminen kesken talvikauden teki meistä kokemusta rikkaampia ja ainakin tiedämme nyt ensi talven varalle, miten lämmitys hoidetaan. Ongelmia uuden Planarin kanssa ei ollut ollenkaan. Öljykamiinan kanssa kävi yhtenä yönä pikku moka, koska pakkasen laskiessa parinkymmenen asteen lukemiin jäähtyi savupiippu niin kovasti, ettei vetoa enää ollut ja liekki kamiinassa oli heikko. Tästä johtuen lämpötila vesikierrossa laski ja pilssiin pääsi muodostumaan aivan ohut jääkerros. Onneksi kävimme vahtimassa lämmitystä pahimpien pakkasten aikana päivittäin, joten vaurioilta vältyimme.

Takakannesta tuli aurinkokansi
Pressu repesi ja takakannesta tuli aurinkokansi jo helmikuun lopussa.

Pressukatos kesti lopulta melko hyvin kevääseen saakka, vaikka sitä välillä saikin hieman korjailla. Pahin vaurio tuli takakannella, jossa pressu oli yön aikana revennyt tuulessa. Pahimmat lumisateet olivat kuitenkin jo takana, niin jätimme takakannen odottamaan kesää sellaisenaan. Toisella kertaa tuuli oli saanut kanisteripainon irti kriittisestä kohtaa ja helma pääsi lepattelemaan paapuurin puolella. Styyrmanni onki kanistereita pitkin talvea useammankin kerran.

Pressun helma irti

Lopputuloksena voisimme todeta, että ensimmäinen talvehtiminen sujui varsin hyvin eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt talven aikana. Joitakin asioita olisi varmasti voinut tehdä paremminkin tai ainakin toisella tavalla, mutta olemme nyt takuulla viisaampia kuin syksyllä. Näillä kokemuksilla ensi talven pitäisi sujua jo rutiinilla!

Kevät alkoi lopulta lämmittää niin kovasti, että ajohytin ympäriltä pressut purettiin viime lauantaina ja lämmitys sisätiloissa päätettiin lopettaa tällä viikolla. Rakennustyöt ajohytissä ovat kovassa vauhdissa ja kirjoitamme projektin edistymisestä varmasti ennen kesäkauden avausta.

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, vaan se kerätään ainoastaan kommenttien sisällön tarkastusta varten.


Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston tietosuoja- ja rekisteriselosteen.



« »